Pimeyttä ei voi poistaa, mutta valoa voi aina lisätä!
Fenix Inspirationin palveluiden ydintekijät on kuvattu alla olevassa kolmiossa. Itsetuntemuksen laajentaminen ja syventäminen, yhteys intuitioon sekä luovuuden avaaminen ja vahvistaminen lävistävät kaiken toiminnan.
Itsetuntemuksen, intuition ja luovuuden leikkauspisteessä, inhimillisen kasvun keskiössä, syntyy uudenlainen olemisen tila, itsessä lepääminen. Sen myötä muuttuu sekä suhde itseen että myös vuorovaikutussuhde toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Resilienssi, eli kyky positiiviseen joustavuuteen ja palautumiseen jatkuvien muutosten keskellä vahvistuu. Sisällemme syntyy rauhaa, vapautta ja liikkumatilaa. Saamme piiloutuneita voimavaroja ja potentiaalia käyttöön, kykenemme uudistumaan ja uudistamaan.
Kun lepäämme itsessämme, olemme autenttisia, ainutkertaisia ja innovatiivisia – niin yksilöinä kuin osana yhteisöjä, joissa vaikutamme. Emme jää maailman tuulien heiteltäviksi, vaan toimimme vakaammin, sisältä ohjautuen.
KIRJAT:
Juuri kun luulen selättäneeni pimeän
Suuntaan tässä esikoisrunokokoelmassani huomion sisäänpäin ja etsin elämän elävyyttä vastaamalla unieni tanssiinkutsuun ja kääriytymällä hiljaisuuteen. Yö- ja päivätajunta käyvät kokoelmassa vuoropuhelua, valolla ja varjolla on rakkaussuhde.
Kustantaja: Momentum Kirjat, 2024
Tilaukset sähköpostitse: kirsi.virkkunen@fenixinspiration.fi
KIRJOITA TOTUUTESI! Kirjoittaja laajenevan tietoisuuden spiraalissa
Kirjoittamalla voi kulkea läpi hajanaisen mielen kohti tyyneyttä. Tietoisuuskirjoittamisessa kuljemme erilaisten meditatiivisten harjoitusten avulla kohti hiljaista sisäistä tilaa, josta käsin voimme kirjoittaa omaa syvää totuuttamme. Tietoisuuskirjoittaminen on tie laajempaan tietoisuuteen.
TUUMASTA TOIMEEN. Muutospeli
Sisäinen muutos kaipaa luovuuden leikkiä sytykkeekseen.
Venytä rohkeutesi rajoja. Selätä lähtökitka ja siirry vilttiketjusta pe
lintekijäksi.
Tuumasta toimeen. Muutospeli on kumppanisi löytöretkellä uusiin mahdollisuuksiin.
Lähetä sisäinen kriitikkosi vuorotteluvapaalle ja ryhdy unelmista tekoihin. Yksi pelipäivä kerrallaan.
Tilaa oma Muutospeli-kirjasi painettuna tai sähköisenä.
Lue lisää kirjasta »
Ajankohtaista
SISÄISET PUUTARHAT – taide porttina voimavaroihin 16.-17.5.2026 Tampereella
Taideterapia suojaa ja samalla se kutsuu tekijäänsä aktiiviseen sisäiseen dialogiin taidetöihin kutoutuneiden tunteiden, toiveiden ja tarpeiden kanssa. Se mahdollistaa omien asioiden tutkimisen turvallisen etäisyyden päästä.
KATSO TAITEEN PEILIIN – taideterapeuttinen viikonloppu Kuopiossa la-su 13.-14.6.2026
Taidetyöskentely auttaa meitä kohdistamaan huomiomme sisäänpäin. Taiteen avulla voimme kuulla, mitä meille kuuluu ja miten voimme. Taide auttaa meitä tunnistamaan omia luovia voimavarojamme ja vahvistamaan niitä. Kun suhde omaan luovuuteen vahvistuu, sen vaikutus ulottuu jokapäiväiseen elämään.
ELÄMÄNI VUODENAJAT – luovuusterapeuttinen matka itseen Joutsenon Opiston Taidekesässä 26.-28.6.2026
Tällä kurssilla herkistymme kuulemaan omaa elämäkerrallista historiaamme luovin elämäkerrallisen kirjoittamisen keinoin ja teemme sisäisiä vuodenaikojamme näkyviksi matalan kynnyksen taideterapeuttisin menetelmin.





