Unelma – majakka,navigaattori vai eliittihöpinää?

Kokoonnuimme viime viikolla kymmenhenkisellä joukolla Kiireenkesyttämöllä käymään dialogia unelmista. Otsikko kuului ”Unelma omannäköisestä elämästä”. Kuten dialogiin kuuluu,  se mistä lähdimme liikkeelle kasvoi, levisi ja jalostui lukuisiksi uusiksi kysymyksi ja ajattelunaluiksi.

Unelmoimmeko – osaammeko unelmoida, miksi pitäisi unelmoida? Jonkun unelma saa voimansa epämukavasta nyt-hetkestä, jonkun unelma syntyy elämän tarjoamista kolauksista, joku harjoittaa unelmointia kuin lihasta ja kulkee sen avulla eteenpäin. Onko totta, että ihminen ”kuolee” lopettaessaan unelmoinnin?  Entä jos unelma onkin aivan liian suuri sana, tai sana johon en mitenkään saa kosketusta? Tappaako tavoite? Onko kaikkien unelmien tarkoituskaan toteutua? Entä, jos unelma hajoaa – miten silloin kokoan itseni?

Kuinka mahdottomia voi unelmoida? Kuka määrittää missä kulkee mahdottoman ja mahdollisen raja? Jollekin unelman ”mahdottomuus” on juuri se tarvittava polttoaine käyntiin lähtemiseksi. Se mikä minusta tuntuu lähes mahdottoman kaukaiselta toteutuakseen, saattaa toiselle olla vasta matkan ensiaskeleita. Kuvittelemmeko sitä paitsi, että ne jotka näyttävät saavuttaneen unelmansa, olisivat päässeet perille jotenkin kevyin askelin ja lähes itsestään? Mikä on unelman hinta, mistä on pitänyt luopua saadakseen sen, mistä unelmoi?

Oivalsimme yhdessä, että on yksilöllisiä ja kollektiivisia unelmia. Perheellä, suvulla, urheilujoukkueella, valtiolla voi olla yhteisiä unelmia. Unelmoivatko parempiosaiset heikompien puolesta? Ovatko unelmat ylipäätään kehittymisen edellytys? Ymmärtääksemme unelmat ovat aina sidottuja kontekstiin sekä arvoihin.

Mistä sitten tunnistaa oikean unelman? Meille tarjoillaan auliisti valmiiksi pureskeltuja, hyväksyttäviä unelmia. Unelmia ikuisesta nuoruudesta, unelmia onnellisesta elämästä. Tunnistanko millaisia unelmia olen ”ostanut” itseni ulkopuolelta? Ehkä oman unelman tunnistamiseksi ei pidäkään kysyä ”mitä haluan, mistä unelmoin” vaan ”mikä innostaa, mikä vetää puoleensa, mitä tehdessä aika unohtuu”?  Haluanko irti jostakin vai kulkea kohti jotakin?

Ehkä unelman tunnistaminen onkin salapoliisin työtä. Jospa unelma löytyykin vasta ulkopuolelta tarjoiltujen pintakerrosten kuorimisen, pelkojen taakse katsomisen, tarpeiden tunnistamisen ja arvomaailman tutkimisen kautta. Aito unelma kytkeytynee aidoimpaan minääni ja ehkäpä usein omien lahjojeni käyttämiseen ja kykyyn olla henkisenä olentona vastuussa itsestäni.

Unelma voi olla kuin majakka, joka heijastaa kulkijalle valoa ja näyttää karikot, jotka kannattaa kiertää. Toisaalta se voi olla kuin navigaattori, joka antaa tarkat ohjeet matkalaiselle ja poikettuamme polulta laskee reitin aina uudelleen. Mutta onko unelmointi vain maapallon eliitin ajanvietettä ja toiveajattelua? Haluamme uskoa, että unelmointi on osa ihmisyyttä ja unelmat elävät kaikenlaisissa olosuhteissa.

Mistä sinä unelmoit?