Oletko koskaan pysähtynyt miettimään mitä todellisuus on? Mistä todellisuutesi muovautuu? Mikä on juuri nyt elämäsi, todellisuutesi keskiössä?
Kiireenkesyttämön eilisillan dialogissa todellisuus näyttäytyi osallistujille ”subjektiivisena”, ”omina valintoina”, ”elämänhistorian kokemusten luomana” ja ”tilana, johon vaikuttaa moni muu ihminen”. Pohdimme myös millaista on lapsen, vanhuksen tai sairaan todellisuus. Kenen todellisuus on totta? Millaisessa todellisuudessa ihminen on onnellinen?
Jaoimme dialogissa omia todellisuuskäsityksiämme, venyttelimme ajattelumme rajoja, maistelimme filosofien käsitteitä. Kävimme korkealla yläkäsitteissa ja palasimme puutarhakeinuun isoäidin viereen. Ralph Waldo Emersonille ja Epikurokselle luonto on todellisuutta. Sokrates puolestaan käsitteli ja kätilöi todellisuutta kysymyksin. Wittgensteinin mielestä todellisuus on kytkettynä kieleen, joka toimii tulkinnan välineenä ja muovaa todellisuutta. Hänen todellisuuskäsityksensä käynnisti meissä kuitenkin lempeän kapinan: Eikö todellisuus voi olla myös sanatonta kokemusta, sisäinen hiljainen tila tai nyt-hetki? Onko todellisuus totta vasta, kun kykenemme sen sanoittamaan?
Olenko todellisuuteni uhri vaiko sen luoja? Minkä roolin siis otan elämässäni? Tapahtuvatko asiat minulle vai luonko niitä itse? Voiko todellisuuttaan muuttaa ja millaisin valinnoin tai välinein se tapahtuu?
Kierryimme todellisuuden tarkastelussa tämän päivän ihmiselle niin tyypilliseen hallinnan ilmiöön. Meillä tuntuu olevan tarve paketoida ja sanoittaa todellisuus itselle sopivaksi, siistiin ja hallittavaan pakettiin. Kenen todellisuus on totta – entä jos todellisuuteni joutuukin törmäyskurssille läheisteni todellisuuden kanssa? Pystynkö arvostavaan ja kunnioittavaan hyväksymiseen; tai edes hyväksymiseen?
Miltä sinun todellisuutesi juuri nyt näyttää? Mikä on totta tänään?