Avainsana-arkisto: runo

Kaaoksen voima

Annan liitujen viedä, molemmin käsin ne maalaavat muotoja kehon määrittäessä suunnan ja rytmin. Päästän irti arvioivasta mielestäni, se poistukoon raollaan olevasta ikkunasta muualla tapahtuvaan maailmaan. Minä olen tässä: minä olen liidut, minusta tulee peitevärit ja pian olen kosketus paperilla ja kehittyvä muoto . Flow´ni lähtee liikkeelle väärästä kädestä laajalla paperilla. Ympärillä suhisee keskittynyt energia.

 

Olen liike, tikkuinen ja takkuinen,

poukkoilen kuin kompassin neula magneettikentässä,

kohoan ylös kuin ruoko rantaheinikossa,

lakoan kuin myrskyvilja.

Tunkeudun pintojen läpi terväväkärkisenä

ja sitten pyörin. Ja kaikki pyörii .

Ja pyörre vahvistuu ja voimistuu ja tummuu ja kiihtyy

kaivautuu syvälle, kairaa läpi

ajan kerrosten kohti pohjatonta pohjaa.

 

Ääretön on epämuotoinen eikä mikään ole säännöllistä.

Kaikki sekoittuu eikä mitään saa järjestykseen.

En näe mitään ja näen kaiken.

– kaaoksen rauha.

 

Haikeita haikuja – arkistojen aarteita

Arkistojen kätköistä löytyneitä haikuaarteita vuosien takaa:

 

Tulla tyhjäksi

kuulla elämän puhe

tuntea kivi

 

Tyhjenny että

elät, tunnet, välität

kanna roskat pois

 

Tyhjällä ilo

muilla kaikkea liikaa

molemmat tässä

 

Silloin, kuten aina, näytti elämän teemana olevan turhasta irrottaminen, tyhjentyminen. Tyhjentyä tarpeettomasta, täyttyä tarkoituksella.

Tule tolkku tupahan!

Harjoittelen ja harjoitan runojen kirjoittamista Vantaan sanataidekoulun Monikasvoinen runo -ryhmässä. Innostava opettajamme Janette Hannukainen tarjoilee monenlaisia sytykkeitä, jotka vievät meidät kirjoittajina uusiin maastoihin ja väliin ehkä epämukavuusalueillekin. Viime kerralla harjoittelimme rytmiä ja soinnutusta erilaisten loitsujen avulla. Sepä olikin hauskaa kielellä leikkimistä. Ihan kirjoittamisen ilosta rohkenen liittää tähän oman kutsu- ja karkotusloitsuni tuolta hetkeltä:

 

Hyi, sinä muikea myötäkarva

ajan normeille nyökkäilevä

pelkosia päässä pyörittelevä

toisten aatoksia alati aatteleva.

Painu pois pahnoiltani

kanna korvamadot kainaloissais

toisille ne tarjoele

tästä kodosta karkotu.

 

Tule tänne tahdonvoima

tuo tolkku tullessasi

usko itsehen imussasi

takataskussa taitehen taiot.

Valjasta voimasi varakseni

oleellisehen omistautua

valintoihin varustautua

rohkeaksi roihahtaa.

 

Sehän on tanka!

Ohjaan ystäväni kanssa tietoisuuskirjoittajaryhmää. Istumme ringissä hiljaa. Olemme ensin laskeutuneet hiljaiseen hengitysharjoitukseen ja sitten kuulleet ääneenluetun tekstin, abstraktin kuvaelman, joka vapauttaa arkeen juuttuneet mielemme järjen kahleista. Ryhdymme kirjoittamaan. Muoto on vapaa, punakynää ei käytetä. Tärkeintä on siirtyä itsensä edestä sivuun, antaa kynän kirjoittaa.

Ja se kirjoittaa: ”Sieluni pakoilee kiireistä elämää. Se asuu tumman metsän viileydessä, hiiviskelee hiljaisuudessa, istahtaa sammalmättäälle miettimään, ja kieltäytyy hengästymästä. Se on kuin säikky kauris. Kaunis ja arka. Tarkkaavainen ja kirkas. Mutta niin herkästi karkaava. Sillä ei ole mitään syytä näyttäytyä kiireiselle arjen riivaamalle. Se ei tottele käskyjä…”

Kirjoitan ja kirjoitan. Mieli laahaa tahdottomana jossakin perässä, onneksi, kun kynä kiitää paperilla. Huomaan kirjoittavani lopuksi runomuotoa. Kynä pysähtyy. Hymyilen sisäänpäin: ”ihan kuin tanka”. Lasken tavut. Sehän on tanka!

 

ruumiini on nyt

sieluni on ikuinen

ja tämä minä

seilaa siinä välissä

alati eksyneenä

Nyt on runon aika

Viime bloggauksesta on melkein neljä vuotta. Neljä kimuranttia vaiherikasta vuotta, jolloin blogi on saanut levätä rauhassa muiden asioiden vallatessa tilaa elämässä. Nyt olen kuitenkin tullut vaiheeseen, jossa on runon aika. Olen päättänyt uskaltautua runon kentälle, ja tuoda runojani julkisesti näkyviin täällä.

Uusin kirjani, yhdessä Anne Lindholm-Kärjen kanssa kirjoittamani Kirjoita totuutesi!, on juuri ilmestynyt. Olemme siitä onnellisia ja ylpeitä. Yksityiset kokemuksemme sisimmän kuuntelemisesta kirjoittaen ovat laajentuneet vuosien varrella yhteisiksi, kiitos ryhmien ja kurssien. Kirjassa kuvaamamme tietoisuuskirjoittamisen menetelmä on avannut ja vahvistanut luovaa virtaa, pieni runotyttö on herännyt uudelleen henkiin.

Alla pari tankaa ja haiku, Valamon luovan kirjoittamisen kurssilta menneeltä kesältä. Kiitos rohkaisusta, Torsti Lehtinen!

***

katson tyhjyyteen

olet minulle vieras

avattu lehti

täyteenkirjoitettua

tuntematonta kieltä

***

taivaanrannassa

aavistus tulevasta

lasin reunassa

sinun huultesi jälki

päivän kajastus yössä

***

se kuikka huutaa

ikäväni kuvasto

eteen avautuu