Avainsana-arkisto: kysymykset

Uskallanko syntyä uudelleen?

Tunnen eläväni uudistumisen aikaa, sisälläni elää sanaton muutoksen kaipuu. Sellainen hiljainen ja etäinenkin hyrinä, jonka tietää enteilevän uutta. Joskus mietin mikä sisälläni tietää milloin on uudistumisen, muutoksen, loikan aika. Jokin viisas se on. Se tunnistaa, kuinka en ehkä elä koko mitassani, kuinka ehkä väistelen jotakin lahjaani, kuinka ehkä pelkään ottaa askeleita tuntemattomaan suuntaan.

Uudistumista kuvaa mielessäni spiraali. Olen tullut elämänkierrossani jälleen kohtaan, jossa aiemmat elämisen mallit eivät enää suoraan sellaisinaan palvele, innosta tai vastaa sisäiseen kutsuun. Olen saapunut hetkeen, jolloin jokin innostuksen tuli, joka joskus on roihunnut loimuavina liekkeinä, onkin kutistunut ja hiipunut aika ajoin vaivoin nähtäväksi. Ja samalla kun muutos kutsuu, jokin sisälläni myös vastustaa. Olisi niin helppoa jäädä toistamaan vanhaa rataa, kulkea tutulla ja turvalliseksi luulemallani uralla. Mitä siitä sitten seuraisi? Ehkä päivä, jolloin en enää kehtaisi katsoa itseäni peilistä silmiin? Elämä on viisas. Se kysyy, toistaiseksi vielä lempeästi mutta sinnikkäästi,  elänkö syvimmästä itsestäni ja sen tarjoilemista lahjoista käsin.

Elämän tarjoilemaa kysymystä pitää miettiä. Mistä tiedän milloin elän itsestäni käsin?

Koska elämä on viisas, se tarjoaa minulle nyt aikaa pysähtyä aiheen äärelle. Se tarjoilee mahdollisuuksia aiheen tutkailuun sekä työssäni että oman pääni sisällä, sekä dialogeissa asiakkaiden ja kollegoiden kanssa että omien unieni viisaissa tarinoissa ja alitajunnan syvyyksien tuottamissa mielikuvissa. Vastaan tulee myös toinen toistaan mielenkiintoisempia kursseja, kirjoja ja ihmisiä tutkimusmatkaani tukemaan. Oivallus voi herätä vaikkapa kuunnellessa haikeata balladia. Syntyäkseen vastaukseni vaatii kuitenkin hiljaista ja hidasta hauduttelua, vanhojen ja uusien näkökulmien punnitsemista, toisten ajattelijoiden koskettavia sanoja, kiivaitakin väittelyjä. Välillä koen olevani kuin monituhatpalaisen palapelin äärellä kääntelemässä monenkirjavia ja monenmuotoisia paloja ja yhteensovittelemassa niitä. Ihmettelemässä saanko näistä koskaan valmista aikaan.

Haluan olla oman tulevaisuuteni muotoilija. En halua kompastua muutosvastarintaan, vaan ottaa suorin vartaloin muutoshaasteen vastaan. Kysymykset ovat muotoilijan työkalupakkini tärkeimpiä työkaluja. Mitä parempia kysymyksiä älyän itselleni esittää, sitä aidompia täsmävastauksia alitajuntani minulle tarjoilee. Muotoilijana voin vain hämmästellä kuinka selkeitä ja suoria vastauksia sisimmältäni voinkaan saada. Se kylmän analyyttinen järki vain pitää napakasti pitää sivussa. Sillekin on aikansa ja paikkansa, mutta se tulee sitten myöhemmin.

”Luovuus on kykyä ja halua syntyä uudelleen joka päivä.” (Erich Fromm)

Tuulikaapissa – vielä vähän sotkuista!

Muutoksen tuulet heittävät ihmisen välitilaan. Vanhasta on jo irti, mutta uudesta ei vielä ole saanut kiinni. Olo on samaan aikaan hutera ja riemullinen.

Välitilassa on vähän kuin tuulikaapissa. Kenkiä on hujan hajan, takkeja on valittavana vaikka kuinka monta, hattuhylly pursuilee pipoja ja lapasia. Mutta ihan vielä ei osaa sanoa missä kengissä olisi mukavinta kulkea ja mikä takki tuntuisi kotoisimmalta. Ihan niihin taannoisiin ei viitsisi ainakaan automaattisesti tyytyä. Niinkuin tuulikaappia, myös välitilaa on siivottava, jäsenneltävä. Ja tässä kohtaa tulevat leikkiin mukaan avainkysymykset. Jo Sokrates sanoi, että kysymykset kätilöivät ajattelua. Mitä parempia kysymyksiä osaan välitilassa olevalle itselleni esittää, sitä kirkkaampia vastauksia on luvassa.

Kun pitää silmänsä ja korvansa auki, kysymyksiä kuiskii alituiseen ympärillä.

Kaupungilla pienen koiransa kanssa, varmaankin ihan arkisella lenkillään, kulkeva nainen herättää mielelleni kysymyksen: ”Millaista elämää haluan oikeasti elää?”. Kiireetön koirankävelyttäjä herättää uinuvat vapauden ja kiireettömyyden kaipuuni vahvasti eloon. Olenko unohtanut vaalia itselleni tärkeitä, yksinkertaisia arjen iloja?

Metsälenkillä aamunkoitteessa kuulen jo lintujen laulua. Kuin ne muistuttaisivat: ”kevät tulee, oletko valmis?” Valmis uuteen vihreään, uusien oraiden kasvuun, lisääntyvään valoon. Mitä se vaatii, että on valmis? Mitä se vaatii, että uskaltaa nähdä nousevat mahdollisuudet? Paljonko uskallan itselleni sallia?

Symbolit syöksyvät edelleen syliini. Suuntaan mielenkiintoiselle luennolle kuuntelemaan filosofi Esa Saarista. Joltakin viimetalviselta luennolta nousee mieleen mindsetin käsite. Esa Saarinen ohjasi meitä silloin kysymään itseltämme millainen itse kunkin mindset on. ”Onko mindsetisi delete-näppäin?” Ihminen löytää aina järkisyitä painaa mahdollisuuksiensa edessä deleteä.  Lukitsenko itseni olemaan vähemmän kuin voisin olla? Mitä kaikkea voin olla samanaikaisesti?

Sen tämänpäiväisen Saarisen luennon nimi on muuten ”seuraava vaihe”. Niinpä tietysti!