Kirjojen lumovoima

Rakastan lukemista. Nautin sanoista ja tuoreista ilmaisuista. Kirjat ovat minulle välttämätön ja uskollinen ystävä, jokapäiväinen ravinto. Voin haahuilla kiireettä kirjastossa määrättömiä aikoja. Ulkomaillakin käyn aina haistelemassa paikallisten kirjakauppojen tunnelmaa ja silittelemässä selkämyksiä.

Nuorena tyttönä hain kirjoja pinoittain kirjastoautolta, joka piipahti asuinalueellamme viikoittain. Luin viisikoita, neiti etsiviä, pikku naisia, runoja, aikuisten rakkausromaaneja, spoon river antologiaa, seitsemää veljestä ja tuntematonta sotilasta. Samaistuin peppi pitkätossuun ja sudenpentujen seikkailuihin. Hitaina, pitkästyttävinä kesälomaviikkoina maalla kahlasin mielenkiinnolla läpi kymmenien vuosien takaisia aikakauslehtiaarteita ja äidin lapsuuden ja nuoruuden harvoja kirja-aarteita. Innostuin ja inspiroiduin myös laulujen sanoituksista. Jollen lukenut tai kuunnellut musiikkia, vähintäänkin keskustelin ystävien kanssa niistä.

Elämän ruuhkavuosina, lasten ollessa pieniä, kului pitkiä rupeamia, jolloin ei ollut aikaa eikä voimia keskittyä mihinkään aikakauslehtiä vaativampaan. Sittemmin alkoi opiskeluinnostus painaa päälle ja lukutarmo kohdistui tavalla tai toisella ammattikirjallisuudeksi luettaviin julkaisuihin. Meni vuosia, etten avannutkaan romaaneja saati runoja. Sellaisille ei ollut olevinaan aikaa, eikä ainakaan keskittymiskykyä. Elokuvat täyttivät tarinoiden tarpeen, niiden ääreen oli helpompaa asettua. Kirjat tuntuivat vaativilta.

Romaanit, novellit ja runot ovat palanneet elämääni. Nautin niistä taas, ihan täysillä. Ne rikastuttavat elämääni, vievät mieleni uusiin maisemiin, virittelevät uusia ajatuspolkuja, pakottavat tutkimaan omaa maailmankuvaa. Jaamme ystävien kanssa kirjavinkkejä, ostamme toisillemme itseä koskettaneita kirjoja lahjaksi. Kaikki paikat pullistelevat kirjoja, niitä majoittuu lipastojen ja pöytien reunoille, levittäytyy pianon päälle ja lähtee ajoittain kiertoon toisten iloksi vain antaakseen taas tilaa uusille inspiroiville kappaleille.

Viimeisin, varsin syvä ja suositeltava lukukokemus on Jaana-Mirjam Mustavuoren Olemisen talossa, hidastajan vuosi. Tällaisen lukukokemuksen haluaisin itsekin jonain päivänä lukijoille tarjota. Jaana-Mirjamin kirja toteuttaa Claes Andersson lausumaa ”Kun kykenet omassa tekstissäsi olemaan mahdollisimman yksityinen, löydätkin yleisen, yhteisen tason.” Kirja vie lukijan syvälle matkalle omaan aikakokemukseensa ja elämäänsä, se on kuin levon keidas arjen pyörteissä. Kun avaan kirjan, astun toiseen aikaan ja maailmaan. Maailmaan, joka on kuitenkin täysin ulottuvillani. Maailmaan, jonka pääsylippu on kirjoitettu omiin asenteisiini ja valintoihini. Kirja on taianomaisen voimakas tunne-elämys.  En edes muista mikä teos on viimeksi pysäyttänyt näin voimalla, vaikka lempeästi?

Hyvän kirjan lukeminen on kuin keskustelisi menneitten aikojen jaloimpien henkien kanssa. – Rene Descartes