Tunnen eläväni uudistumisen aikaa, sisälläni elää sanaton muutoksen kaipuu. Sellainen hiljainen ja etäinenkin hyrinä, jonka tietää enteilevän uutta. Joskus mietin mikä sisälläni tietää milloin on uudistumisen, muutoksen, loikan aika. Jokin viisas se on. Se tunnistaa, kuinka en ehkä elä koko mitassani, kuinka ehkä väistelen jotakin lahjaani, kuinka ehkä pelkään ottaa askeleita tuntemattomaan suuntaan.

Uudistumista kuvaa mielessäni spiraali. Olen tullut elämänkierrossani jälleen kohtaan, jossa aiemmat elämisen mallit eivät enää suoraan sellaisinaan palvele, innosta tai vastaa sisäiseen kutsuun. Olen saapunut hetkeen, jolloin jokin innostuksen tuli, joka joskus on roihunnut loimuavina liekkeinä, onkin kutistunut ja hiipunut aika ajoin vaivoin nähtäväksi. Ja samalla kun muutos kutsuu, jokin sisälläni myös vastustaa. Olisi niin helppoa jäädä toistamaan vanhaa rataa, kulkea tutulla ja turvalliseksi luulemallani uralla. Mitä siitä sitten seuraisi? Ehkä päivä, jolloin en enää kehtaisi katsoa itseäni peilistä silmiin? Elämä on viisas. Se kysyy, toistaiseksi vielä lempeästi mutta sinnikkäästi,  elänkö syvimmästä itsestäni ja sen tarjoilemista lahjoista käsin.

Elämän tarjoilemaa kysymystä pitää miettiä. Mistä tiedän milloin elän itsestäni käsin?

Koska elämä on viisas, se tarjoaa minulle nyt aikaa pysähtyä aiheen äärelle. Se tarjoilee mahdollisuuksia aiheen tutkailuun sekä työssäni että oman pääni sisällä, sekä dialogeissa asiakkaiden ja kollegoiden kanssa että omien unieni viisaissa tarinoissa ja alitajunnan syvyyksien tuottamissa mielikuvissa. Vastaan tulee myös toinen toistaan mielenkiintoisempia kursseja, kirjoja ja ihmisiä tutkimusmatkaani tukemaan. Oivallus voi herätä vaikkapa kuunnellessa haikeata balladia. Syntyäkseen vastaukseni vaatii kuitenkin hiljaista ja hidasta hauduttelua, vanhojen ja uusien näkökulmien punnitsemista, toisten ajattelijoiden koskettavia sanoja, kiivaitakin väittelyjä. Välillä koen olevani kuin monituhatpalaisen palapelin äärellä kääntelemässä monenkirjavia ja monenmuotoisia paloja ja yhteensovittelemassa niitä. Ihmettelemässä saanko näistä koskaan valmista aikaan.

Haluan olla oman tulevaisuuteni muotoilija. En halua kompastua muutosvastarintaan, vaan ottaa suorin vartaloin muutoshaasteen vastaan. Kysymykset ovat muotoilijan työkalupakkini tärkeimpiä työkaluja. Mitä parempia kysymyksiä älyän itselleni esittää, sitä aidompia täsmävastauksia alitajuntani minulle tarjoilee. Muotoilijana voin vain hämmästellä kuinka selkeitä ja suoria vastauksia sisimmältäni voinkaan saada. Se kylmän analyyttinen järki vain pitää napakasti pitää sivussa. Sillekin on aikansa ja paikkansa, mutta se tulee sitten myöhemmin.

”Luovuus on kykyä ja halua syntyä uudelleen joka päivä.” (Erich Fromm)